*

Juhani Rantanen Oman elämänsä poliittinen broileri

Trump Eedenistä itään

  • http://johnsonbanks.co.uk/content/news/156_melted_globe_320.jpg
    http://johnsonbanks.co.uk/content/news/156_melted_globe_320.jpg

USA:n presidentti Donald Trump ilmoitti, että USA vetäytyy Pariisin ilmastosopimuksesta, ja kuten arvata saattaa, päätöksestä nousi valtava kohu. Olen itse täysin samaa mieltä siitä, että tämä on suuri menetys kansainväliselle ilmastopolitiikalle. En kuitenkaan vain pysty pysymään housuissani – ”mitäs minä sanoin”.

 

Olen moneen otteeseen tässä blogissani kritisoinut Pariisin ilmastosopimusta useistakin syistä: toisaalta sen päästövähennystavoitteiden epätasaisesta jakautumisesta – esim. EU:n päästövähennyksien ollessa 40% vuoden 1990 tasosta, Kiina ja Intia saavat jatkaa päästöjensä kasvattamista vuoteen 2030 asti – ja toisaalta sen täysin epäsitovasta luonteesta – sopimus ei ole juridisesti sitova vaan sitä pitää kasassa vain moraaliset tekijät.

 

Koko sopimuksen olemassaolon ajan siihen on kohdistettu aivan käsittämättömän suurta idealismia. Pariisin ilmastosopimus on ollut itseisarvo, jonka on ajateltu puutteellisten faktojen puitteissa pelastavan maailman. Tietysti se järkyttää, että kaikki se, mihin on uskonut, pyyhkiytyy tällä vauhdilla yhden toimesta pois. Mutta täytyy muistaa: tällainen se sopimus on ollut koko ajan. Tämän on koko ajan voinut nähdä olevan mahdollista, mutta sitä ei ole tahdottu sisäistää.

 

Tänä keväänä lukiessani Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen valintakokeisiin valintakoekirjassa esiteltiin termi ”normatiivinen valta”. Euroopan unioni käyttää sitä merkittävänä vaikuttimenaan ulkopolitiikassaan ja se karkeasti ottaen tarkoittaa sitä, että EU hyvällä esimerkillä sekä laajasti hyväksytyillä arvoillaan ja periaatteillaan voi vaikuttaa muihin alueisiin. Tälle on kehitelty vastakäsitteenä ”normatiivinen ideaalivalta”, joka kritisoi termiä siitä, että muut alueet jostain määrittelemättömästä syystä vain hyväksyisivät EU:n periaatteita – esim BRICS-maat (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka) yhä vain vähemmissä määrin hyväksyvät vapaan markkinatalouden tai demokratian periaatteita vaan keskeiseen rooliin ovat nousseet monimuotoiset valtiokapitalismin muodot.

 

Nämä teoretisointiin kehitetyt termit ovat aivan oivallisia siinä, miten Pariisin ilmastosopimusta analysoidaan. EU on kyennyt vaikuttamaan muihin maihin ja normatiivisen vallan teesin mukaan muut maat ovat hyväksyneet ajatuksia EU:n ajamista ilmastotavoitteista. Kuitenkin sopimuksen epätasainen jakautuminen (vuoteen 1990 suhteutettuna EU vähentää 40%, Venäjä kasvattaa EU:n vähennysten verran, USA vähentää noin 15% ja Kiina ja Intia saavat kasvattaa päästöjään vuoteen 2030 kunnes ne kääntyisivät laskuun). Tässä näkyy erinomaisesti se, miten EU:n valta onkin oikeastaan ollut vain ideaalivaltaa. Kaikki vastuu on EU:lla ja se mielellään pesee kätensä ilmasto-ongelmista mahdollisimman suurilla omilla päästövähennyksillä saman aikaisesti, kun muu maailma saastuttaa luontoa valtavia määriä.

 

Miten Trumpin päätöksestä todella voi olla hämmästynyt? Sopimus solmittiin 12.12.2015 ja siitä päivästä lähtien jokainen, joka on todella tutustunut sopimukseen, on tiennyt sen olevan rampa. On tiedetty, että sopimukseen liittyy ilmastokysymysten lisäksi suuri poliittinen aspekti ja Trump käyttää sitä nyt kaikkine niine valtuuksineen, mitä hänellä on. Ja niitähän on.

 

Koska Pariisin ilmastosopimus ei ole sitova, presidentti voi tehdä siitä omat päätöksensä USA:ssa. Jos se olisi sitova, sitä käsiteltäisiin valtiosopimuksena ja se vaatisi kongressin hyväksynnän täytäntöönpanosta sekä myös täten purusta. Toivottavasti ne, jotka ovat intoilleet Pariisin ilmastosopimuksesta tähän asti, voisivat vihdoin laskeutua maan pinnalle pilvilinnoistaan.

 

Kansainvälinen politiikka tuntee valtioiden rajat, mutta päästöt eivät niitä tunne. Täten on sulaa hulluutta, että teemme ensinnäkin epäsitovia sopimuksia päästöjen kasvun rajoittamiseksi, jotka toisekseen perustuvat valtiokohtaisiin päästövähennyksiin. Tämä antaa tilaa lobbareille sekä lyhytnäköisille pikavoitoille – ja aivan kaikkien osapuolien suhteen. Kiina ja Intia saavat jatkaa vuoteen 2030 asti raskaan teollisuutensa päästöjä. Suomalainen teollisuustonni on ollut maailman puhtaimpia, mutta nämä ilmastotoimet yhdistettynä muihin politiikan sektoreihin on ajanut teollisuuden Kaukoitään, jossa teollisuustonni ei olekaan enää maailman puhtaimpia.

 

EU:n puolesta pikavoitto on se, että se pystyi jälleen sopimuksen jälkeen sanomaan, että nyt maailma pelastuu. Minä uskoin siihen noin vuorokauden, kunnes olin pystynyt tutustumaan sopimukseen kokonaisuutena paremmin. Sopimuksesta avautui sellaisia porsaanreikiä, että oli vain ajan kysymys, milloin se murenee käsiin. Eikä Trumpin lähtö siitä sitä murenna, mutta ainakin särö maljakkoon on tullut. Koskakohan ilmastopolitiikka palaa takaisin reaalimaailmaan – pois vehreistä omenapuutarhoista, joissa satakielet laulavat?

 

Saattaa olla vaikeaa hyväksyä, että aina hyvä ei voi voittaa. Hyvän ja pahan kamppailua myös ilmastopolitiikassa on aina ollut ja tulee aina varmasti olemaan. Ja jos tuon kamppailun haluaa voittaa, ei voi vain luottaa sokeasti hyvän voimaan. Asioille pitäisi ehkä tehdä jotain todellista, jotain globaalia. Trump todella lähti Eedenistä itään.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Kokemuksesta tiedämme että Suomi tulee noudattamaan EU:n määräämiä päästövähennystavoitteita ankarimman mukaan ja kalleimman päälle sekä maksamaan kaikille pyytäville mitä kehtaavat vaatia.

Toimituksen poiminnat