Juhani Rantanen Oman elämänsä poliittinen broileri

Keisari tarvitsee uudet vaatteet

  • Keisari tarvitsee uudet vaatteet

Hallituksen budjetin julkaisu on herättänyt keskustelua ja hämmästyttävällä tavalla Sipilän hallitus on pystynyt hämmästyttävästi yhdistämään koko Suomen – lähes jokainen pitää ensi vuoden budjettia huonona. Markkinaliberaalit kokevat sen riittämättömäksi ja vihreä vasemmisto kokee sen köyhien riistoksi. Sillä, kumpi on oikeassa, ei oikeastaan ole merkitystä, koska viimeinen vaihtoehto nykyiselle työmarkkinakeskusjärjestöjen vallalle näyttää olevan kokoomuksen yksinkertainen enemmistöhallitus – jos sekään.

 

Kerta toisensa perään Sipilän hallitus on halunnut löytää ”sovun” EK:n ja ay-liikkeen kanssa. Hallitus ojentaa Hakaniemen ja Etelärannan kartelleille kuin kultalusikassa mahdollisuudet muuttaa maailmaa. Toivottavasti on käynyt selväksi, että nämä eivät ole kiinnostuneita muusta kuin omien jäsentensä eduista. Työllistymisen kannustavutta pohtimaan asetettu kolmikantainen ryhmä tuskin tulee esittämään mitään sellaista mistä olisi faktisesti hyötyä Suomen taloudellisessa tilanteessa. Toivon todella, että olen väärässä!

 

Ja jos se on ymmärretty vasta nyt, jos edes on, voidaan erittäin hyvällä syyllä kyseenalaistaa koko poliittinen järjestelmä. Työmarkkinakeskusjärjestöillä on ollut vuosikymmeniä aikaa edistää Suomen taloudellista kehitystä tupoissa ja TES:ssa. Mitä ne tekivät sillä vallalla? Lojuivat ja odottelivat – tuhosivat!

 

Kilpailukykysopimuksesta tuli näiden järjestöjen käsissä aivan tavallinen tupo, paikallinen sopiminen ei luonnollisesti ole minkään työmarkkinakeskusjärjestön jäsenten intresseissä ja ay-liike pitää kynsin hampain kiinni kaikista saavutetuista eduista välittämättä lainkaan työttömästä työnhakijasta.

 

Kuten aina Suomessa tullaan asioissa jäljessä. 80–luvun Iso-Britannian pääministeri Margaret Thatcher on erinomainen esimerkki, joka teki tarvittavat uudistukset ilman niiden hyväksyttämistä ay-liikkeellä. Lopputulos on sinällään mielenkiintoinen ja mahdollisesti Suomessa tapahtuessaan ainutlaatuinen, että ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan hallitus ottaisi sille perustuslaillisesti kuuluvan vallan omiin käsiinsä.

 

Budjetti on täynnä lehmänkauppoja niin hallituspuolueiden kesken kuin myös työmarkkinakeskusjärjestöjen suhteen. Keskusta sai maatalouden tuottajahintojen subvention, perussuomalaiset Lex Lindströmin ja kokoomus päivähoitomaksujen korottamatta jättämisen. Alussa esittämäni väite markkinaliberaalien ja vihervasemmiston väitteiden välillä on jälleen mieletön, koska koko budjetti on luotu pönkittämään jokaisen puolueen asemaa kannatusmittauksissa. Sipilän hallituksen yksi keskeisiä hallitusohjelman teemoja on valtion velkaantumisen taittaminen, mutta jälleen kerran valtio velkaantuu lisää. Kaikki velka on otettu nuoremman sukupolven taskusta.

 

Politiikkaan on pesiytynyt hyvin ikävällä tavalla käytäntö, joka muodostaa korporaatioita ja kiltoja eri politiikan toimijoiden kesken. Omilla saavutuksilla ei ole väliä, kunhan kilta pysyy vaikutusvaltaisena ja mieluiten mahdollisimman suurena. Rohkeus on sana, jonka ymmärrys hallitukselta puuttuu – työmarkkinakeskusjärjestöt jatkavat venkoiluaan juuri niin kauan, kuin hallitus antaa niiden jatkaa. Keisarilla on päällään harmaa kaapu, joka pitäisi ensitilassa vaihtaa syvän sinisiin ja valkoisiin uniformuihin.

 

Nykymaailman todellinen keisari on kuitenkin ay-liike, joka ei tule riisuutumaan syvänpunaisista vaatteistaan koskaan, ellei hallitus sitä tee sen puolesta. Ay-liikkeen tärkeyttä tuskin kukaan on kyseenalaistamassa – emme edes me markkinaliberaalit. Se, mitä kyseenalaistamme on se, että ay-liike saa kerta toisensa jälkeen ajaa Suomen poliittisen päätöksenteon kriisiin.

 

On turha odottaa tuloksia minkään politiikan lohkon saralta, jos pölyyntyneitä rakenteita ei olla valmiita muuttamaan. Optimismi on aina hyvästä, mutta liiallinen turhan toivon elättely on lähinnä vaarallista Suomen tulevaisuuden kannalta – emme voi enää odottaa uutta menetettyä vuosikymmentä tai edes muutamaa vuotta. Jos emme tee uudistuksia itse, IMF tulee meille ne kertomaan ja tekemään puolestamme. Rakkaus isänmaataan kohtaan tulee olla niin suuri jokaisella poliitikolla, että kriisissä maa ollaan valmis pelastamaan – aiheutti se sitten harmaita hiuksia Hakaniemessä, Etelärannassa tai kummassakin. Lopulta vain rohkeudella on merkitystä!

 

Montesquieun vallan kolmijako –oppiin ei kuulu missään määrin minkäänlainen työmarkkinakeskusjärjestöjen valta vaan lainsäädäntövalta on perustuslaillisesti eduskunnan käsissä. Tämä olisi varsin arvokas tieto sisäistää – mielummin nyt kuin myöhemmin, koska aikaa ei enää ole paljoa. Christine Lagarde on jo tarttumassa puhelimeen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat