*

Juhani Rantanen Oman elämänsä poliittinen broileri

Arvojen myyminen kannatuksen vuoksi ei oikeuta valtaa

  • Petteri Orpo, Elina Lepomäki ja Alexander Stubb
    Petteri Orpo, Elina Lepomäki ja Alexander Stubb

Blogin kirjoittajat ovat äänivaltainen Kokoomuksen puoluekokousedustaja sekä puoluekokoukseen tarkkailijana osallistuva aktiivi.

 

Huomenna alkaa Kokoomuksen puoluekokous ja ylihuomenna lauantaina valitaan Kokoomukselle puheenjohtaja. Emme kirjoita blogia yhdenkään puheenjohtajaehdokkaan kannatuskirjeeksi vaan haluamme tuoda oman näkemyksemme siihen, millä perustein puheenjohtajan valta voidaan oikeuttaa ja mikä tulee olla pohja politiikan tekemiselle. Valitettavasti viimeisinä vuosina ja vuosikymmeninä ruskeakieliset poliitikot ovat nostaneet asemaansa, ja faktisella osaamisella ei ole enää merkitystä päätöksissä.

 

Valta on vakava asia

 

Puolueet hankkivat valtaa vaaleissa ja ne saavat näin kannatuksensa suuruisen mandaatin toteuttaa lupauksiaan. Mandaatin saaminen edellyttää kuitenkin vaaliohjelmaa tai vaihtoehtoisesti tyhjiä vaalilupauksia – olemme viimeisinä vuosina huomanneet sen, että jokainen puolue on pyörtänyt sanansa enemmän tai vähemmän suureellisesti. Osa puolueista on neuvottelemalla saanut edes osan tavoitteistaan läpi ja näihin puolueisiin ei kuulu Kokoomus – hallitusohjelma on hyvä, mutta siitä joustaminen on tehnyt meistä kävelevän kompromissin.

 

Valtaa voidaan aina hankkia ja sitä voidaan tavoitella, mutta kysymys onkin siitä, mikä on vallan hankkimisen motiivi. Haalitaanko valtaa vain vallan ja oman urakehityksen vuoksi vai halutaanko sillä edistää jotakin? Vallan oikeutukseen kuuluu olennaisesti kysymys siitä, onko puolueella ja yksittäisillä poliitikoilla linjaa. Aivan liian moni poliitikko on viimeisinä vuosina myynyt oman ideologiansa antikvariaattiin parempien poliittisten pestien toivossa!

 

Vaikeina poliittisina aikoina unohdetaan usein se, mihin aate pohjaa – mikä on se peruskivi, johon voi nojata päätöksissä. Tämä on sinällään paradoksaalista, että kaikki politiikka perustuu arvoihin ja ideologiaan (tähän mennessä emme ole nähneet Suomen historiassa yhtään aatteetonta puoluetta), mutta ne voidaan unohtaa kovan paikan tullen. Politiikassa on aina helppo mennä olosuhteiden taakse piiloon ja näin poistaa oma vastuu niistä päätöksistä, joita ollaan tekemässä – melko epäoikeutettua valtaa.

 

Politiikan tarkoitus on muuttaa maailmaa ja maailmaa voidaan muuttaa vain, jos tiedossa on jokin valittu suunta, mitä kohti maailmaa halutaan muuttaa. Ilman selkeää ideologiaa ei kukaan poliitikko tai mikään puolue voi tehdä töitä paremman yhteiskunnan eteen. Mikään itselleen rehellinen poliittinen ryhmittymä ei voi myydä ideologiaansa kannatuksen ja vallan vuoksi!

 

Ideologia on kaiken kannatuksen perusta

 

Kokoomus on elänyt nyt yli 10 vuotta sellaista aikaa, milloin emme ole olleet valmiita toimimaan ideologisesti tai esittämään omia linjojamme suoraan. Olemme vedonneet hallitusvastuuseen ja Kokoomuksen omat ajatukset eivät ole tulleet esille syystä tai toisesta. Politiikkaa arvostellaan avoimuuden puutteesta, ja monet poliitikot puhuvat avoimuuden lisäämisestä, mutta samaan aikaan he itse asiassa tekevät politiikasta sulkeutunutta juuri tällä epärehellisyydellä.

 

Mikään poliittinen ryhmittymä ei voi tehdä omia linjauksiaan tai perustella arvojaan, ellei se ole itselleen rehellinen. ”Itselleen rehellinen” tarkoittaa sitä, että omia ajatuksia ollaan valmiita ajamaan ennakkoluulottomasti eteenpäin ja niihin uskotaan yli oman urakehityksen ja poliittisen arvovallan. Meillä yksinkertaisilla ihmisillä ja menestyksellämme ei ole lopulta mitään merkitystä, kun puhutaan kaikkia kansalaisia koskevista päätöksistä. On sulaa hulluutta asettaa kaveruus, ruskeakielisyys tai poliittinen ura omien arvojen ja politiikan suunnan edelle. Niin ei toimi poliitikko – niin toimii pelkuri!

 

Kun puolue ja poliitikko oivaltaa ideologiansa ja sen, miten sitä tulisi jalostaa mielipiteiksi ja toimintamalleiksi kyseisellä hetkellä, voidaan alkaa puhua kannatuksesta. Läpi historian olemme ihmiskuntana todistaneet poliittisen pelin ja mitäänsanomattomuuden vaikutusta puolueiden kannatukseen. Viimeisimpänä esimerkkinä voidaan mainita Kokoomuksen rehellinen tappio vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Kokoomus menetti 7 kansanedustajapaikkaa ja tämä ei johtunut siitä, että olisimme esittäneet asioita erityisen selvästi. Tappio johtui vain ja ainoastaan siitä, että Kokoomuksella ei ollut linjaa, mitä äänestää. Se, että sanotaan Kokoomuksen haluavan kulkea ”työn kautta” ei ollut linjaus vaan populistinen pintaraapaisu siitä, mitä Kokoomus ajoi – jos se rehellisesti mitään loppupeleissä edes tiesi ajavansa tai uskalsi ajaa.

 

Onneksi politiikassa on vielä rehellisiä toimijoita

 

Toivottavasti näin on jatkossakin! Omasta puolueestamme voidaan nostaa esiin muutamia itselleen rehellisten poliitikkojen nimiä. Näitä on muun muassa kansanedustaja Susanna Koski, joka Kokoomusnuorten puheenjohtajana toimiessaan (2013-2015) erittäin ansiokkaasti puolusti Kokoomusnuorten maan rakoon litistettyä linjaa, ja on itse riippumatta yleisöstä puhunut niistä asioista, mitkä hän kokee itselleen politiikassa tärkeiksi. Kosken saavutukset politiikassa ovat kiistattomat liittyen muun muassa Kokoomusnuorten linjan esittämiseen ja maatalouspolitiikan kysymyksiin.

 

Toisena esimerkkinä mainittakoon Kokoomuksesta kansanedustaja Hjallis Harkimo, kuka ei ole peitellyt mielipiteitään median pelossa. Hän on rohkeasti nostanut esiin aikaisemmin kiinnostuksensa puheenjohtajan tehtävään ja hän myös rohkeasti esitti kantansa tukea Petteri Orpoa Kokoomuksen puheenjohtajaksi. Harkimo ei ole keskusteluohjelmissa jättänyt sanomatta jotain sen vuoksi, että hän olisi pelännyt yleisön reaktiota – näin toimii oikea poliitikko!

 

Kolmantena esimerkkinä voidaan mainita entinen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola. Hän on huolimatta ajoittaisesta julkisesta teilaamisesta puolustanut niitä asioita, mitä hän kokee tärkeiksi maailmassa. Ilmasto- ja energiapolitiikka on valitettavasti kaatunut politiikan osa-alueena vihreiden syliin ilman vastarintaa. Korhola on onneksi nostanut esiin niitä merkittäviä epäkohtia, mitä liittyy ”vihreisiin” ilmasto- ja energiaratkaisuihin.

 

Muut puolueet eivät myöskään jää puille paljaille vaan erinomainen esimerkki aidosta itselleen rehellisestä poliitikosta on Vasemmistoliiton tuleva puheenjohtaja Li Andersson. Hän ollessaan Susanna Kosken kollega nuorisojärjestön johdossa osoitti suurta kunnianhimoa ja paloa omaa asiaansa kohtaan. Anderssonin uskollisuus omalle aatteelleen on nostanut hänet sille paikalle puolueessa, mistä asioihin voi eniten vaikuttaa – ura ei ole rakentamalla rakennettu vaan se on rakentunut aatteen ympärille.

 

Pitääkö sitten poliitikkojen betonoitua omiin mielipiteisiinsä?

 

Ei tietenkään! Koko esitetty kysymys on loppupeleissä järjetön. Politiikka rakentuu arvoista ja ideologiasta joille pitää olla uskollinen, jotta voi itseään kutsua pyrkyrin sijaan poliitikoksi. Yhteiskunta ei kuitenkaan ole stabiili ja viimeisten kahden vuoden aikana olemme saaneet huomata suuret muutokset niin turvallisuuspolitiikan, pakolaiskriisin kuin muutaman maan euro-jäsenyyden suhteen. Täten olisi täysin mieletöntä betonoida mielipiteitään.

 

Mielipiteet eivät ole kuitenkaan sama asia kuin ideologia tai linja. Ideologia ja linja ovat abstraktioita, mitkä ovat moraalisesti pohdittuja perusajatuksia omasta ihanneyhteiskunnasta ja sen toiminnasta – tavoiteltavia ideoita. Mielipiteet puolestaan ovat konkreettisia toimintamalleja, joilla toteutetaan aatetta ja arvoja ajassa. Esimerkiksi ”poistamme työehtosopimusten yleissitovuuden” on mielipide. Nämä joko tahallisesti tai tahattomasti sekoitetaan suomalaisessa politiikassa.

 

Ideologiasta lipsuttaessa osoitetaan suurta poliittista ymmärtämättömyyttä ja ajatteluhaluttomuutta sekä –kyvyttömyyttä. Kuten aikaisemmin todettiin, politiikka rakentuu ideologian ja arvojen varaan. Mielipiteiden muodostaminen yhteiskunnallisten muutosten jyllätessä on vaikeaa ja siksi niitä pitää olla valmiita muuttamaan – sitä on reaalipolitiikka – mutta omaa ideologiaa ja tavoitteita ei saa koskaan unohtaa tai sivuuttaa politiikassa, koska vain niihin omat mielipiteet voidaan turvata muutoksen keskellä. Mikäli ne sivuutetaan ei meillä ole enää mitään linjaa mitä puolustaa, saati ajaa eteenpäin. Eihän toiminnassamme olisi mitään järkeä, jos kaikki voidaan heittää romukoppaan, kun koetaan niistä koituvan lisää työtä tai ajattelun tarvetta.

 

Mitä Kokoomuksen tulee uskaltaa tehdä?

 

Kokoomuksen puoluekokousedustajien tulee viimeisinä päivinä ennen puheenjohtajavaalia uskaltaa ja rohjeta esittää itselleen kysymys, johon tuskin koskaan saadaan täydellistä vastausta: kuka pystyy puolustamaan kokoomuksen ideologiaa ja kuka on kykenevä toimimaan sen eteen? Tähän kysymykseen löytyy yhtä monta vastausta kuin on kokoomuksen puoluekokousedustajia, mutta se kysymys tulee jokaisen esittää itselleen! Sillä, että joku ehdokas pärjää televisiossa tai joku on mukava tyyppi, ei ole mitään väliä, koska politiikka ei ole viihdettä. Itse asiassa aiemmin tekstissä mainitun Eija-Riitta Korholan sanoin ”politiikka saa olla tylsää, jotta ihmiset voisivat elää mielenkiintoista elämää”.

 

Sitaatti on kokoomuslaisuutta mitä suurimmissa määrin! Politiikan ollessa mielenkiintoista emme voi enää puhua sitä tehtävän ihmisten hyväksi vaan usein teemme sitä silloin järjestelmää varten. Ihmisten yksilöllinen vapaus on yksi Kokoomuksen keskeisimmistä prioriteeteista: järjestelmän tulisi kokoomuslaisen arvopohjan mukaan olla aina alisteinen yksilöille ja ihmisten omalle toiminnalle. Tämä on ollut menneinä vuosikymmeniä Kokoomuksen politiikassa kantava voima ja pelonsekaisin tuntein voi Kokoomuksen poliittista linjaa seurata tuolta osin tänä päivänä.

 

Puoluekokous valitsee puheenjohtajan. Sitä ei valitse MTV:n politiikan toimittaja Timo Haapala, Lännen Median kysely tai mikään muukaan taho, kellä ei ole osuutta eikä arpaa puheenjohtajavalintaan. Kokoomuksen äänivaltaisilla puoluekokousedustajilla on kaikki valta päättää puheenjohtajasta, ja se valta kokouksen on sisäistettävä ja käytettävä viisaasti tukien ehdokasta, jonka valta voidaan oikeuttaa – hänen valtaansa, kenellä ei ole rohkeutta uskoa puolueensa ideologiaan, ei voida oikeuttaa ainakaan tämän tekstin perusteella. Päätös siitä, kuka on pelkuri, ja kuka toimii ideologisesti, on jokaisen omassa päätösvallassa ja jokaisen oma mielipide, mutta ilman aiemmin esitettyjen asioiden sisäistämistä valitsemme puheenjohtajan, kellä ei ole mitään muuta syytä saada valtaa kuin valta itse!

 

 

Juhani Rantanen, äänivaltainen puoluekokousedustaja, Pirkanmaan Kokoomusnuorten piirihallituksen jäsen

Elli Jylhä, puoluekokouksen tarkkailijaosallistuja, Pirkanmaan Kokoomusnuorten piirihallituksen varajäsen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat