*

Juhani Rantanen Oman elämänsä poliittinen broileri

Paikallisen sopimisen vaikutuksia ei ymmärretä

Kävin tänään silmiäavaavan keskustelun kahden keskimääräistä vasemmistolaisemman ihmisen kanssa siitä, mitä paikallinen sopiminen on. Huomasin, että kaikki eivät ole sisäistäneet paikallisen sopimisen kansantaloudellisia realiteetteja. Paikallinen sopiminen ei tarkoita sitä, että työntekijöiden asemaa poljettaisiin. Se ei myöskään tarkoita, että ostovoimaa alennettaisiin. Aidossa paikallisessa sopimisessa yhdistettynä vapaisiin markkinoihin ostovoima ei itseasiassa muutu eri taloudellisten aikojen välillä muuten kuin väliaikaisesti näiden kausien "siirtymävaiheissa".

 

Paikallinen sopiminen yksinkertaisuudessaan tarkoittaa sitä, että kaikista työhön liittyvistä tuloista ja menoista sovitaan työntekijän ja työnantajan kesken. Näitä ovat muun muassa palkka, loma-ajat, loma- ja sairauskorvaukset, irtisanomissuoja, työeläkemaksut jne. Paikallinen sopiminen tarvitseekin toimiakseen ja luodakseen lisää taloudellista vaurautta kaikille, myös työntekijöille, kaikki nämä osat.

 

Jotta paikallinen sopiminen toteutuisi aidosti jokaisilla aloilla, olisi jokaiselle alalle avattava yhtäläiset koulutusmahdollisuudet. Esimerkiksi lääkärikoulutus yliopistoissa on tällä hetkellä niin eristäytynyt ja pienen eliitin pyörittämää, että paikallista sopimista ei tosiasiallisesti saada ulotettua mm. lääkärien palkkoihin ennen kuin alalle lisätään koulutuspaikkoja. Kaikki monopolisoidut työmarkkinamekanismit ja liiketoimintamuodot tulee purkaa, jotta paikallinen sopiminen ja vapaa kilpailu pystyvät luomaan hyvinvointia aivan meille kaikille!

 

Sillä ei oikeastaan ole väliä, mikä jokaisen ihmisen palkka työmarkkinoilla on. Sillä puolestaan on, mikä on ihmisen henkilökohtainen ostovoima. Mikäli paikallisella sopimisella laskettaisiin palkkoja nykyisessä taloustilanteessa, vapaassa kilpailussa myös hyödykkeiden ja haitakkeiden arvo laskisi suurin piirtein samassa suhteessa - tämä on kysynnän ja tarjonnan laki hieman sovellettuna (yleisesti kysynnän ja tarjonnan laki yhdistetään yrityksien liiketoimintaan, mutta se voidaan aivan yhtä pätevästi yhdistää työmarkkinoihin). Tämä on asia, jota ei ole selvennetty riittävästi asian yhteydessä. Kun puhumme palkasta, puhumme mediaanipalkasta - emme minkään yksittäisen ammattiryhmän palkasta.

 

Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa kymmenen työntekijää hakee sellaista työpaikkaa, jota tarjoaa viisi yritystä. Tässä tilanteessa jokainen joutuisi todistamaan sen, kuinka paljon hän tuottaa yritykselle lisäarvoa eli kuinka hyvä sijoitus hän työntekijänä olisi yritykselle - he joutuisivat kilpailemaan myös palkan ja muiden työnantajamaksujen suuruuden suhteen. Yritykset itse valitsemillaan kriteeteillä valitsisivat itselleen sopivan työntekijän. Jäljellä olisi enää viisi työnhakijaa. Koska kustannukset olisivat kuitenkin laskeneet, muut työnantajat pystyvät palkkaamaan lisää työvoimaa ja näistä viidestä olisi nyt kilpailemassa esimerkiksi neljä yritystä. Nyt työntekijöiden neuvotteluvaltit olisivat huomattavasti paremmat, koska nyt heistä vain 1/5-osa jäisi työttömäksi, kun ensimmäisessä vaiheessa työttömäksi jäi 1/2-osa.

 

Toisin sanoen paikallinen sopiminen ei alenna pitkällä aikavälillä työntekijän ostovoimaa, koska palkka määriytyisi vapaassa kilpailussa työmarkkinoilla samoin kuin hyödykkeiden ja haitakkeiden hinnat. Kun työntekijöitä on enemmän kuin työpaikkoja, palkat laskevat, ja kun tilanne puolestaan vaihtuu myöhemmin toisinpäin, palkat vastaavasti nousevat.

 

Toinen esimerkki: Työnhakijoita on nyt viisi ja työpaikkoja kymmenen. Tässä tilanteessa kilpailuasetelmat ovat kääntyneet toisin päin: työntekijällä on ensisijaisesti parempi neuvotteluasema, koska hän "pystyy valitsemaan" parhaimman työnantajan itselleen. Hän pystyy myös vaatimaan itselleen parempaa palkkaa, jos hän tuottaa yritykselle enemmän lisäarvoa kuin toinen työntekijä.

 

Ensimmäisen esimerkin alkutilanne on se, joka näkyy meillä jo nyt matalasuhdanteessa ja lamassa. Toinen esimerkki puolestaan näkyy meillä talouden ollessa hyvällä tolalla ja työttömyyden ollessa alhaista. Monet vasemmistolaiset poliitikot esittävät, että paikallinen sopiminen ensisijaisesti laskisi ostovoimaa ja palkkoja. Sellainen abstrakti yksinkertaistaminen, mitä poliittinen vasemmisto harrastaa, ei pidä paikkaansa, koska palkkojen ollessa matalat, on yritystenkin laskettava omien tuoteidensa ja palveluidensa hintatasoa, jotta he saavat hyödykkeitään ja haitakkeitaan kaupaksi. Nämä liikkeet tapahtuvat pienellä viiveellä kuten aina, mutta vapaassa kilpailusa ilman suurta valtionkapitalismia ne liikkeet kuitenkin tapahtuvat. Tämä on todistettu paikallisen sopimisen yhteydessä muissakin maissa.

 

Toivottavasti hyvin selittämälleni järjestelmälle kaikista tuhoisinta ovat yritystuet ja valtion harjoittama yritystoiminta sekä monopolit. Joitakin luonnollisia monopoleja on aina olemassa, esimerkiksi sähkönsiirtoverkot tai tiestö. Näitä varten meillä kuitenkin on valtio, joka kompensoi tilannetta tarvittaessa. Kaikki epästrateginen yritystoiminta pitäisi ehdottomasti laskea vapaille markkinoille, kansalaisille, kasvattamaan ihmisten taloudellista menestystä ja pääomia.

 

Paikallinen sopiminen on ainoa instrumentti, jolla voidaan hoitaa työttömyyttä. Sipilän hallituksen toimet kilpailukykysopimuksen suhteen ovat se nimenomainen toimi, millä työttömyyttä ei hoideta ja samanaikaisesti ostovoima laskee. Leijonanosa kilpailukykysopimuksen tuomista "kilpailukykyeduista" saadaan, kun työnantajamaksuja siirretään työntekijöiden maksettavaksi, joka tietysti alentaa ostovoimaa.

 

Summaten; paikallinen sopiminen on matalasuhdanteessa palkanalennus, mutta ei välttämättä ostovoiman alennus. Aidoilla vapailla markkinoilla työnhinnan lisäksi joustaa tuotteiden ja palveluiden hinta samassa suhteessa kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti ja siten ihmisten on oikeastaan turha olla huolissaan omasta ostovoimastaan. Pahinta myrkkyä ostovoimalle tällä hetkellä on valtionkapitalismi ja Sipilän hallituksen kilpailukykysopimus.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

"kaikista työhön liittyvistä tuloista ja menoista sovitaan työntekijän ja työnantajan kesken. Näitä ovat muun muassa palkka, loma-ajat, loma- ja sairauskorvaukset, irtisanomissuoja, työeläkemaksut jne."

Mitähän tuo jne. vielä sisältääkään? Joka tapauksessa pitää olla joku raja, jota paikallisesti ei saa alittaa. Näitä ovat ainakin sairauskorvaukset, irtisanomissuoja ja työeläkemaksut. Paikalliselle sopimiselle ei saa antaa mahdollisuutta omavaltaiseen lain tulkintaan.
Tällaisia lakiperusteisia velvoitteita ovat mm. työsuojeluun liittyvät määräykset.

Paikallisesti ja alakohtaisesti voidaan kyllä sopia lakimääräyksiä paremmista käytännöistä. Tiedän sen kokemuksesta. Metsäalalla ryhdyttiin 1970 -luvulla yhteistyössä työnantajapuolen kanssa kohentamaa metsureiden työturvallisuutta.

Tulokset olivat merkittäviä. 1950 -luvulla hoitoa vaativien tapaturmien määrä 1000 vuosityöntekijää kohti oli noin 200. 1970 -luvulla päästiin 150 tapaukseen. Prosentteina ilmaistuna hoitoa vaativia tapaturmia tuhatta työntekijää kohti sattui 1970 -luvulla 11,2 prosentille työvoimasta. Vuonna 1985 päästiin 4,9 prosentin tasoon. Siihen kehitys pysähtyi.

Tapaturmien torjuntatyö ja muukin työsuojelutoiminta oli ja on puolin ja toisin hyvin kannattavaa. Yksi hyvä esimerkki on Nosturiyrittäjä Pekka Niskan toiminta. Työntekijät saivat bonuksia siitä, että työajan ulkopuolella huolehtivat kunnostaan.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

"Summaten; paikallinen sopiminen on matalasuhdanteessa palkanalennus, mutta ei välttämättä ostovoiman alennus. Aidoilla vapailla markkinoilla työnhinnan lisäksi joustaa tuotteiden ja palveluiden hinta samassa suhteessa kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti ja siten ihmisten on oikeastaan turha olla huolissaan omasta ostovoimastaan. Pahinta myrkkyä ostovoimalle tällä hetkellä on valtionkapitalismi ja Sipilän hallituksen kilpailukykysopimus."

Paikallinen sopimus on todellakin palkanalennus, mutta kyllä se on välttämättä myös ostovoiman alennus, sillä paikallisilla sopimuksilla ei ole yleistä vaikutusta tuotteiden hintoihin vaan ne ovat nimensäkin mukaisesti yksittäisiä yrityskohtaisia sopimuksia. Tämä hintoja alentava vakutus voi syntyä vasta kuin paikallinen sopimus korvaa laajemmat sopimukset hyvin laajalti ja kun palkkojen alennukset siirtyvät miltei täysmääräisesti hintoihin. Tätä ei kuitenkaan tapahdu, sillä paikallisella sopimuksella ei pystytä vaikuttamaan esim kulutustavaroiden tuontihintoihin. Parhaassa tapauksessa osa paikallisen sopimuksen palkanalennuksista kumoutuu hinnanalennuksina, mutta vain pienehkö osa. Voittajina tässä ovat sekä palkkoja alentaneet yritykset että ne joiden palkkoja paikallisilla sopimuksilla ei tarkasteta. Paikallisen sopimuksen hintavaikutusta ei voida arvioida olettamalla että elämme suljetuissa sisämarkkinoissa - niin kuin tekstistäsi päätellen teit. Lisäksi oletus, että palkanalennukset jotaisivat väistämättä työvoiman kysynnän kasvuun on kyseenalainen. Joissain tapauksissa palkanalennukset supistavat kysyntää ja sitä kautta aiheuttavat vain lisää supistustarpeita.

Paikallisen sopimuksen vaikutus hintoihin ei ole sen merkittävin tai paras puoli. Merkittävintä on yrityksen ja työntekijöiden entistä parempi mahdollisuus reagoida entistä yrityksen kriisiin tai suhdannevaihteluihin ja tätä kautta vähentää yritysten kaatumisriskiä.

Käyttäjän OlliNurmi kuva
Olli Nurmi

Mitä muuta paikallisella sopimisella pyritään saavuttamaan kuin työnantajan kustanusten alentamista työntekijän asemaa huonontamalla? Kun se mikä on työntekijän oikeus on yleensä työnantajan kustannus. Esimerkiksi palkanhan voi sopia jo kuinka suureksi tahdotaan alittamatta tessin vähintäismääeäystä.

En näe muuta skenaariota kuin sen että työnantaja voi sanella ehdot sillä mitä neuvotteluvaltteja työntekijällä on? Hän todennäköisesti tarvitsee työpaikkaa enemmän kuin he juuri häntä.

Käyttäjän JuhaniRantanen kuva
Juhani Rantanen

Pyytäisin sinua lukemaan toisen esittämäni esimerkin blogitekstistäni. Kun työnhakijoita on vähemmän kuin työn tarjontaa, nousee työn hinta (= palkka) korkeammalle, jos näin vain työntekijät haluavat neuvotella. Sama tapahtuu kaikkien tuotteiden ja palveluiden kohdalla. Esim jos nyt banaanien kysyntä kasvaisi huimasti niin hinnatkin nousisivat. Työnhakijan ja -tekijän suurin ja voimakkain neuvotteluvaltti on siis pieni työttömyys.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Paikallinen sopiminen tarkoittaa tilanteen muuttumista vain yhteen suuntaan. Jo nyt jousto ylöspäin työntekijöiden palkoissa on täysin ok. Mutta suurin kysymysmerkki on nimenomaan tuo työllisyysvaikutus. Olemme viime vuosina nähneet monta muutosta jossa yritysten asemaa ollaan parannettu muun yhteiskunnan ollessa maksumiehenä. Jokaisen piti olla tilannetta parantava ratkaisu, mutta vaikutuksena on ollut vain lisää voittoja jaettavaksi pörssiyrityksille. Ei työpaikkoja, ei ylöspäin joustavaa palkkaa ei mitään muutakaan tuon suuntaista. Miksi nyt olisi toisin?

Jyrki Paldán

Eikö tuo ole melko huvittavaa että otsikossa puhut "realiteeteista", mutta itse tekstissä vetoat lähes puhtaasti abstrakteihin mikromalleihin ja täysin vahvistamattomiin teorioihin.

Ensimmäinen väitteesi koskee paikallisen sopimisen palkanalennusten pitkän aikavälin merkityksettömyyttä teoreettisen mallin perusteella. Empiria kuitenkin osoittaa että joko "pitkä aikaväli" tarkoittaa tosiaankin pitkää aikaväliä, tai että malli on joiltain osiltaan puutteellinen. Käytännössä kaikkialla, missä työntekijöiden järjestäytymistä on purettu, ovat reaalipalkat laskeneet vuosikymmeniä. Ja päinvastoin, järjestäytymällä on saatu aikaan suurimmat palkkakasvut. Miksi meidän pitäisi luottaa teoriaan, joka ei ole todistettavasti ja käytännössä koskaan pitänyt paikkaansa? Vai pitäisikö meidän vain uskoa siihen että "pitkällä aikavälillä" asia muuttuu ja siksi uhrata sokean uskon varassa pari sukupolvea, jotta mahdollisesti sillä kolmannella olisi aavistuksen verran kivempaa?

Toinen väitteesi koskee työmarkkinoiden jäykkyydestä syntyvää työttömyyttä, johon siihenkin käytetään perusteeksi teoreettista mikromallia. Kattavin aiheesta tehty empiirinen metatutkimus on osoittanut että ainakaan minimipalkalla ei ole työllisyyteen havaittavaa vaikutusta suuntaan eikä toiseen. Ehkä muilla tekijöillä on, mutta niihin kaivattaisiin jotain muuta perustetta kuin yksi abstraktio, joka epäonnistuu täydellisesti minimipalkan suhteen.

Työntekijän neuvotteluaseman parantuminen menee metsään jo ihan siinä teoriatasossakin, jolla liikut. Jos työpaikkojen määrä kasvaa työväestön tulonjako-osuutta pienentämällä, ei tuosta voi edes teoriassa seurata tilannetta, jossa lisääntyneet työpaikat parantaisivat työvoiman neuvotteluasemaa niin paljon että työpaikkojen määrää pienentämättä he saisivat alkuperäistä suuremman tulonjako-osuuden. Tietysti ne kuuluisat "dynaamiset vaikutukset" voisivat johtaa tilanteeseen, jossa tuotanto on kasvanut niin paljon että työntekijöiden suhteellisesti pienempi tulonjako-osuus olisi suurempi kuin alkuperäinen absoluuttinen tulo, mutta sekin on hyvin spekulatiivista ja lähes täysin falsifioimattomissa.

"Sellainen abstrakti yksinkertaistaminen, mitä poliittinen vasemmisto harrastaa, ei pidä paikkaansa, koska palkkojen ollessa matalat, on yritystenkin laskettava omien tuoteidensa ja palveluidensa hintatasoa, jotta he saavat hyödykkeitään ja haitakkeitaan kaupaksi."

Jos tilanne tosiaankin on noin, että yritysten on laskettava omien tuotteidensa ja palveluidensa hintoja saadakseen niitä kaupaksi, ja että noin tosiaankin kävisi, miksi emme voisi esimerkiksi vain nostaa yritysverotusta tai pääomatuloverotusta kattamaan valtionbudjetin alijäämän? Effektiivinen vaikutus yrityksiinhän olisi sama kuin esittämässäsi hinnanlaskussa; niiden olisi pudotettava voittomarginaalejaan.

Toimituksen poiminnat