Juhani Rantanen Oman elämänsä poliittinen broileri

Työmarkkinakartellin ja poliittisen eliitin rietas suhde

Tämän blogin tulen julkaisemaan sellaisenaan kuin sen ensimmäisellä kerralla saan kirjoitettua ilman sensuuria sanavalintojeni kohdalla, jotka saattavat mennä jossakin kohdassa yli – menköön, koska tilanne on kuitenkin pöyristyttävä. Yleensä vältän kirjoittamasta dramatisoituja blogeja, mutta nyt on sen aika.

 

Tänään se viimein tapahtui! Tämä on ollut tiedossa koko ajan siitä lähtien, kun Sipilän lempilapsi yhteiskuntasopimus lähti kehittymään ja sen sopimusosista alettiin keskustella. Viimein Suomen Yrittäjät eilen päätti, että se ei lähde mukaan kilpailukykysopimukseen, koska paikallista sopimista ei oltu viety riittävän pitkälle. Libera tiivisti omassa Facebook-kirjoituksessaan upeasti sen, että kyseessä on kilpailukykysopmuksen sijasta vain yksinkertaisesti tupo!

 

Se on tiedetty jo viime elokuusta lähtien, että kilpailukykysopimus tämä ei missään määrin tule olemaan. Tiedettiin, että yhteiskuntasopimuskaan se ei ole, koska yhteiskuntasopimusteoriat ovat täysin eri asia, kuin Sipilän Esko Aholta lainaama täysin virheellinen nimitys. Tupo se ei ainakaan pääministeri Sipilän viime kesäisten ja syksyisten puheiden mukaan saanut olla. Ja viimeisimpänä, mutta kaikkea muuta kuin vähäisimpänä, tämä sopimus ei ole sopimus saati että sillä olisi mitään tekemistä kilpailukyvyn kanssa. Hän, joka väittää toista, on melko huojuvassa veneessä! Hallitus on yhdessä Hakaniemen ja Etelärannan kartellien kanssa tuhonnut vuoden mittaiset ponnistelut Suomen kilpailukyvyn palauttamiseksi.

 

Sillä, mitä tapahtui ja miksi, ei lopulta ole mitään merkitystä. Sillä on, että ainoa Suomen kilpailukykyä tosiasiallisesti parantava uudistus, paikallinen sopiminen, on ollut sekä politiikka– että työmarkkinaeliitille liikaa. Mitä siitäkin tulisi, että annettaisiin ihmisten itse sopia omista työehdoistaan – eihän sellainen käy laatuun! Siinähän voisi joutua yksi jos toinenkin työmarkkinajuntta työttömäksi.

 

Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen olisi pian ymmärrettävä se, että missään muualla maailmassa ei tunneta yleissitovia työehtosopimuksia! Ei edes Ruotsissa, mitä Suomessa tunnutaan ihailevan niin euro-asioissa kuin työmarkkinakysymyksissä. Nykyinen kilpailukykysopimuksen raakile (ja vesitetty sellainen) on kaikkea muuta kuin kilpailukykysopimus! Tämän sopimuksen salainen, suullisesti sovittu lisäpöytäkirja nimen omaan osoittaa se, että tästä sopimuksesta ja sen mahdollisista tuloksista – tai takapakeista – nauttivat vain ja ainoastaan ay-liike ja EK.

 

Suomen Yrittäjät perusteli omaa jättäytymistään sillä, että paikallisessa sopimisessa otetaan käyttöön malli, jossa luottamusmies on pakollinen myös järjestäytymättömien yritysten kohdalla. Vaikka tästä hyötyy ensisijaisesti Hakaniemen kartelli, EK saa tästä linjauksesta aivan tähtitieteellisen kilpailuedun! Kun paikallista sopimista voidaan luottamusmiehen kautta säädellä täysin SAK:n, STTK:n ja Akavan kabineteista, ei pienillä yrityksillä ja mikroyrityksillä ole mitään mahdollisuuksia nousta kilpailemaan EK:n järjestäytyneitä yrityksiä vastaan. Pääministeri Sipilä ja työmarkkinajärjestöt ovat kadottaneet kosketuspintansa normaalin työssäkäyvän ihmisen arkeen ja normaalin pienyrittäjän todellisiin ongelmiin – kustannuskilpailukykyyn ja työaikajoustoihin.

 

Suomessa on perinteisesti tyydytty siihen, että kilpailukyvyllä ei ole juurikaan merkitystä, koska omaamme vahvan vientisektorin. Breaking news, stop the press: tämä teollisuus on kadonnut mielettömien ilmastosopimuksien ja jäykkien työmarkkinoiden vuoksi kaukoitään! Suomessa on maailman jäykimmät työmarkkinat ja niitä ei olla valmiita purkamaan – vain ja ainoastaan työntekijöiden eduksi. Jäykät työmarkkinat aiheuttavat suuren luokan työttömyyttä mutta myös polarisaatiota ja keskittymistä niiden välille, keillä on jo töitä ja keillä ei ole. He, ketkä ovat työttömänä, saavat nauttia kolmikannan suuressa armeliaisuudessaan heille jakamasta lahjasta vielä kauan – työttömyys tulee nimittäin jatkumaan tämän sopimuksen, tai paremminkin sanelun jälkeen.

 

Sipilän luulisi entisenä yritysjohtajana ymmärtävän pien- ja mikroyrittäjän arkea ja myös sen, että poliittinen eliitti ja työmarkkinakartelli eivät voi olla tällaisessa riettaassa suhteessa keskenään. Työmarkkinajärjestöt toimivat täysin samalla tavalla kuin mafia tai keskiaikaiset killat: omaa etuaan ajaen ja normaaleista kansalaisista vähät välittäen. Kaikista kauheinta on se, että tämä kolmikantainen rälssi on viimein toteuttanut poliittisen vasemmiston syytökset rikkaiden etujen ajamisesta! Toki poliittisen vasemmiston keinot eivät ole toimivia huono-osaisten auttamisen suhteen. Ainoa tärkeä uudistus, paikallinen sopiminen, vesitettiin ja siitä aiheutuvaa työttömyyttä voi miettiä koko kolmikanta kaikessa inhimillisyydessään – niissä määrin kun sitä on enää olemassa...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Kirjoittajan käyttämiä sanontoja:

työmarkkinakartelli
poliittinen eliitti
Hakaniemen ja Etelärannan kartellit
politiikkaeliitti, työmarkkinaeliitti
työmarkkinajuntta
polarisaatio
mafia
keskiaikaiset killat
kolmikantainen rälssi

Mielestäni jokainen noista sanoista on täsmälleen oikea ja Rantasen kirjoituksessa oikein käytetty.

Omassa työelämässäni sain totaalisen tarpeekseni paikallisesta "ammattiosastosta" ja "luottamusmiehistä". Yhdessä "työnantajan" kanssa ne monopolisoivat asioiden päätännän itselleen. Ne päättivät ja junailivat palkkausjärjestelmän muutoksen ja "kannusteena" käytettiin etuuksien jakamista itselle ja lähipiireille. Vuosikausiin en ole suostunut olemaan missään tekemisissä "ammattiosaston" ja "luottamusmiesten" kanssa enkä suostu. Työmarkkinamafia, juuri se.

Käyttäjän JuhaniRantanen kuva
Juhani Rantanen

Kiitos paljon kommentistasi! Ryhtini koheni tämän kirjoituksen kohdalla taas usealla sentillä :D. Omilla valinnoilla, kuten olet itsekin tehnyt on vaikutusta ja hyvä niin! :)

Toimituksen poiminnat